keskiviikko 3. helmikuuta 2016

Häkin esittely

  Tuikkeella oli viikonloppuna suolitukos, niinkuin varmaan edellisestä postauksesta saatoitte huomata. Tyttö oli niellyt karvaa puhdistaessaan itseään, kun nyt on karvanlähtökin meneillään. Aamulla Lauantaina oli vaisu, eikä ollut tarpeitaan tehnyt. Maha oli hieman turvonnut, joten annoin yhden (13) maissa parafiiniöljyä, joka sitten auttoi n.1-2h päästä ja ulostetta alkoi taas tulemaan. Turvotuskin laski sunnuntaihin mennessä ja nyt Tuike on taas oma ylipirteä itsensä. Veden joukkoon lisäsin kuitenkin n.2ml-4ml ananasmehua, jotta se ehkäisisi edes hiukan suolitukoksia. Ainakin toivon sen ehkäisevän.



Päätin nyt esitellä teille Tuikkeen häkin, kun sellaista videota ei ole koskaan tullut. Rakensin siis Tuikkeelle Kompostikehikoista uuden häkin. (käytin 2pkt+1kpl) Häkistä tuli suht. tilava ja Tuikekkin on siitä pitänyt. 
    Sisustusta tulen muuttamaan vielä useasti ja kopin tulen tekemään. Tällä hetkellä Tuikkeella on siis häkissään käytössä pahvilaatikko "koppi", mutta kyllä se on ihan hyvin kelvannut ja Tuike nukkuu siellä monesti. 
   Olen muutaman kuvan napsinut Tuikkeesta uudessa häkissään, joten saatte nekin tähän postaukseen mukaan. Lopuksi sitten vielä se video.
   Ensi viikolla 13.2 on muuten kaninäyttelyt Limingassa ja Tuikkeella alkoi tässä vielä kaiken muun päälle karvanlähtö. Että näillä mennään, ei varmaan sijoitusta tule, mutta tärkeintä että meillä on hauskaa ja että Tuike saa kokemusta näyttelyistä, sillä kyseessähän on vasta tytön toiset näyttelyt ja edellisistä melkein vuosi aikaa.





2 kommenttia: