perjantai 22. heinäkuuta 2016

Milda 11vk


Milda on jo 11vk! Kyllä aika rientää, tyttöhän on ollut meillä nyt suurinpiirtein sen 3vk. Eilen kävin napsimassa 11vk kuvat ulkona ja ihan kivoja tuli, paitsi kameran asetukset oli oudot ja aurinko alkoi jo laskemaan, joten mitään superhienoja kuvia ei tullut, mutta tykkään silti! :)


Kuvaamista vaikeutti Mildan jatkuva liikehdintä, kovasti oli ulkona ihmeteltävää, hyvä jos nämä paikallaan olo kuvat edes sain napattua. 

Mildan ilmoitin 14.7 Osjh:n näyttelyihin ja innolla niitä tässä odottelen, viimeksi näyttelyissä on tullut käytyä 13.2 Tuikkeen kanssa. Hävettää myöntää, mutta unohdin silloin tyystin julkaista näyttelypostauksen kyseisistä näyttelyistä... Tuikkeella meni kuitenkin hyvin ja pisteitä kertyi 92,5 joka oli yli odotusten! Eikä näyttelyistä tyhjin käsin lähdetty, kun tyttö nappasi mukaan ep hyvästä turkista, eli ruokapussukan.
Viimenäyttelyissä osallistuttiin myös estekilpailuihin, joissa Tuike sijoittui toiseksi, aika olisi riittänyt ekaan sijaankin, mutta harmillisesti yksi puomi tipahti. Ruusuke saatiin toisesti sijasta, kanejakin oli ihan kivasti hyppimässä!

Tassut vähän likaantuneet


Nyt olen huomenna lähdössä reissuun, mutta ajastan postauksen joko sunnuntaiksi tai maanantaiksi!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti